”Musta tuntuu et mä sulan” : opiskelijaäitien kokemuksia opintojen ja perheen yhteensovittamisesta

Elämänalueiden yhteensovittamista on tavattu tutkia työn ja perheen välisenä dilemmana. Aihepiirin tutkimuksissa on havaittu niiden välillä olevan erilaisia ristiriitoja, mutta myös tasapainoa. Sukupuolinäkökulma aiheeseen on muodostunut keskeiseksi, sillä perheensisäinen työnjako on yhä 2010-luvulla sukupuolittunutta. Tässä tutkimuksessa yhteensovittamisteemaa lähestytään akateemisten naisopiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimusongelma käsittelee siten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen yhdistämistä äitiyteen. Tutkimuskysymys on: miten ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat äidit kokevat opintojen ja perheen yhteensovittamisen? Tutkimuksen aineisto on kerätty toteuttamalla puolistrukturoitu teemahaastattelu 17 Helsingin yliopistossa opiskelevalle ainakin yhden alle kouluikäisen lapsen äidille. Aineistoon päästään käsiksi hyödyntämällä kulttuurisen mallin sovellusta. Sen kautta käsitellään opiskelijaäitien kuvaamaa tilannetta, jossa perheellistyminen on synnyttänyt ristiriidan aiemmin omaksutun kulttuurisen orientaation ja uuden elämäntilanteen välille. Syntynyttä ristiriitaa seuraa äidin sisäinen reflektointi ja parisuhteessa käytävät neuvottelut. Opintoihin palaaminen näyttäytyy aineistossa keinona päämäärän – tasapainoisen tilanteen – saavuttamiseksi. Aineistonkuvaus tapahtuu tyypillisen opiskelijaäidin tarinan avulla. Lapsen saaminen on kohdistanut opiskelijaäitiin perinteen suuntaista painetta. Koettuaan itsellisyytensä uhatuksi äiti päättää jatkaa opintoja jo verrattain nopeasti lapsen syntymän jälkeen. Äiti saavuttaa uuden merkityksellisen suhteen ja päämäärätietoisen asenteen tutkinnon suorittamiseen. Tarina äidiksi tulemisesta ja opintoihin palaamisesta on muodostunut siltä osin kun aineistoa voidaan pitää kokemuksien puolesta yhtenäisenä. Merkitykselliset erot aineistoon syntyivät haastateltavien kuvaaman perheensisäisen tilanteen kautta. Tältä pohjalta aineistoa tyypitellen olen jaotellut opiskelijaäidin tarinan kolmeen kokemustyyppiin. Nämä ovat 'arjen selviytyjä-äidit', 'ambivalentin kokemuksen äidit' ja 'jaetun kokemuksen äidit'. 'Arjen selviytyjä-äidit' kokevat oman ja puolison ensisijaisten orientaatioiden ristiriidan olevan merkittävä yhteensovittamista hankaloittava tekijä. 'Jaetun kokemuksen äidit' sitä vastoin näkevät oman puolison merkittävänä voimavarana opiskelijaäitiydessä. 'Ambivalentin kokemuksen äideillä' näkemys puolison merkityksestä yhteensovittamiskokemukselle on korostetun ristiriitainen. Tutkielman yhtenä keskeisenä tuloksena on äitiyden opintomotivaatiota kasvattava vaikutus. Tämä on sidoksissa perheellistymistä seuranneeseen traditionaalissuuntaiseen paineeseen, joka on kohdistanut uhan äidin itsellisyydelle. Toinen keskeinen tulos on puolison merkityksen keskeisyys opiskelijaäitiyden kokemukselle. Näiden ohella tutkielma paljastaa opintojen joustavuuden paradoksaalisen luonteen. Opintojen joustavuus on näennäisesti äidin arkea helpottava piirre. Se on mahdollistanut opintojen jatkamisen jo täys- tai osapäiväisen kotiäitiyden rinnalla ja auttaa yllättävissä lastenhoitojärjestelyihin liittyvissä tilanteissa. Sen paradoksaalisuus syntyy siitä, että se toimii vastavoimana sille sisäiselle pyrkimykselle, johon äidit ovat tähdänneet. Opintoihin palaaminen on toiminut keinona palauttaa omaa itsellisyyden tunnetta ja taistella perinteen suuntaista työnjakoa vastaan. Opintojen jousto kasvattaa äidin vastuuta kodin asioista entuudestaan ja uhkaa näin ollen kääntyä itseään vastaan äitien kokemuksissa opintojen ja perheen yhteensovittamisesta